keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Villapaidat kissoille

Joulu on ohi, joten tämän vuoden joululahjaprojekteja voi jakaa täälläkin! Tänä vuonna minulla oli työkiireistä johtuen poikkeuksellisen vähän aikaa miettiä ja kutoa joululahjoja. Tällaiset neuleet sain kuitenkin tehtyä siskon kissoille.

Raukat eivät ole juuri tottuneet vaatteet päällä aikaa viettämään, joten en voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että olisivat olleet kovin innoissaan uusista asuista :D Toivottavasti pikku hiljaa tottuisivat, sillä tuo lyhytkarvaisempi kaveri saattaisi ainakin tarvita lisälämpöä kylminä vuodenaikoina!

Villapaitoihin soveltamani ohje löytyy täältä. Lankana näissä on käytetty Novitan Isoveljeä. Jos nyt aloittaisin projektit alusta, lisäisin kumpaankin paitaan kahdeksan silmukkaa. Ovat nimittäin tällaisenaan aika slim fittejä ;)




Arvatkaa vaan kuinka helppo nämä kaksi touhutonttua oli saada samaan kuvaan niin, että pysyivät paikallaan kuvan ottamisen ajan...



maanantai 11. joulukuuta 2017

Joulupallokranssi

Sain jo viime vuonna päähänpinttymän joulupallokranssista. Ensin ajattelin olevani ajoissa liikkeellä ja tilaavani pallot edullisesti Ebaysta. No, ajatukseksihan se sitten jäi ja hain edullisen puoleiset pallot suoraan Clas Ohlsonin hyllystä. Kuumaliimaa tähän viritelmään kuluu paljon, joten sitä piti ostaa myös ennen projektia varastoon. Tällainen siitä sitten tuli!


Liimasin joulupallot foliolla päällystetyn pahvirinkulan päälle. Kranssin pohjan halkaisija on 22 cm ja keskustan reiän halkaisija 8 senttiä. Tämän kokoiseen kranssiin kului palloja noin 55 kappaletta. Enemmänkin olisi varmaan saanut upotettua, mutta yritin vähän hillitä itseäni :) Ennen pallojen liimaamista kiinnitin pohjaan vielä narulenkin, jolla kranssin saa ripustettua seinälle roikkumaan. Aluspahvi folioineen jää hieman pilkottamaan sivusta päin katsottaessa, mikä näkyy erityisesti alemmassa kuvassa.


lauantai 11. marraskuuta 2017

Ruttusukat

Törmäsin näihin ruttuvarsisukkiin muistaakseni Facebookin villasukkaryhmässä ja lähdin saman tien metsästämään ohjetta internetin syövereistä. Ja täältähän sellainen löytyi! Tein varren tuolla ohjeistuksella ja loppuun sukkaan sovelsin ihan perus villasukkaohjetta. Ja hyvähän siitä tuli :) 


Raitalanka sopii todella hyvin tähän malliin vaikka malli toimisi varmasti  hyvin yksiväriselläkin langalla!


Päivät alkavat olla jo niin lyhyitä, että normaalin elämän puitteissa on haastavaa löytää aikaa käsityöprojektien kuvaamiselle päivänvalossa. Tästä muutama kuukausi eteenpäin mennään siis vahvasti keinovalon suotuisalla avustauksella!

perjantai 13. lokakuuta 2017

Koristeltu vihko

Törmäsin netissä kovin ajatuksia herättävään tekstiin, joka oli pakko saada tallennettua vihkon kanteen. Ideoin sen ympärille tällaisen yksinkertaisen merikukkakultahelmisimpukkajamitävielä henkisen koristelun. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, mutta sisältöä en ole tälle viholle vielä keksinyt!


Paperiosuus on päällystetty kontaktimuovilla, jonka päälle liimasin vielä koholle jäävät osuudet eli simpukat ja helmet.


sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Siksak-sukat

Näiden sukkien kutomisesta on vierähtänyt jo kuukausi jos toinenkin. Tarkemmin ajateltuna se taisi olla joskus keväällä! Muistelen löytäneeni ohjeen Facebookin Voihan villasukka -ryhmän kautta. Alkuperäistä ohjetta en pikaisella googlailulla löytänyt, mutta se ei kovin hankala ollut. Voipa joku näppärä pystyä tuosta lähikuvasta päättelemäänkin miten kuvio syntyy!


Kuvausassistenttina toimi siskon kissa Nooa. Täytyy kyllä sanoa, että eläinten kanssa on hankala kuvata. Lemmikki tunkee vähintään hännäntupsukan jokaiseen kuvaan johon sitä ei kaivata, mutta toisaalta jos kissa halutaan kuvaan, ei se suostu pysymään paikallaan!


sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kangaskassi

En ole aikuisiällä juurikaan tutustunut kangasvärien ihmeelliseen maailmaan. Yksi päivä päähäni kuitenkin pälkähti kangaskassiprojekti, johon kangasvärit kuuluivat erottamattomana osana. Muistan että pienenä niillä on painettu kankaalle isoja ja hieman epämääräisen muotoisia kuvia. Olinkin positiivisesti yllättynyt siitä kuinka hyvin tämän päivän kangasvärit taipuivat tällaiseen tarkkaan maalailuun!


Maalina käytin Schjerningin Uniq Pearl -maalia värissä kulta. En löytänyt purkista tai Googlesta käyttöohjeita kyseiselle maalille, mutta se toimi hyvin, kun sekoitin sekaan hieman vettä. Sulan maalasin ohuella pensselillä vapaalla kädellä. Annoin maalauksen kuivua yön yli ja aamulla silitin kankaan leivinpaperin läpi kuumalla silitysraudalla (kolmen pisteen lämmöllä tai niin lämpimällä kuin kangas kestää). 

Aluksi ajatuksena oli tehdä kassi mustasta kankaasta, mutta sellaisen puutteessa käytin valkoista. Voi olla, että joskus vielä kokeilen tähän myös mustaa kangasta, koska kultainen maali varmasti toimii myös sen kanssa erinomaisesti!


Muutama sana vielä näiden käsityötuotosten kuvaamisesta. Se on älyttömän haastavaa! Kameran ruudulla kuvat saattava vielä näyttää kohtalaisilta, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun ne lataa tietokoneelle on peli menetetty! Kuvat ovat niin tummia ja sinisen sävyisiä, ettei niille mahda (ainakaan minun kuvankäsittelytaidoillani) enää yhtikäs mitään! No, näillä mennään nyt tällä erää!


maanantai 7. elokuuta 2017

Aurajoki Tampereella

Tamperelaisethan eivät tykkää Turusta. Vai miten se menikään? Löysin viime kesänä Anttilan loppuunmyynnistä tämän Vallilan Aurajoki-kankaan hyvään hintaan. Melkein vuoden se ehti kaapissa odottaa ennen kuin pääsi käyttöön. Mutta nyt se koristaa sohvaamme kahden tyynyn muodossa. Pala Turkua Tampereella :)





torstai 22. kesäkuuta 2017

Fazer Geisha-kortti

Jouduin tuossa muutama päivä takaperin miettimään ihan muussa yhteydessä omaa luovuuttani. Pidänkö itseäni luovana ihmisenä vai en? En lähtökohtaisesti ajattele, että olisin mitenkään erityisen luova. Nautin käsitöiden tekemisestä, mutta teen niitä mieluummin suoraan ohjeesta kuin kehittelen malleja itse. 

Viime viikolla kuitenkin repäisin luovuuden saralla! Olin pitkään ihaillut keittiön kaapissa majaillutta Geisha-rasiaa. Siis sitä sellaista suorakulmion muotoista, jollaisia tulee ostettua usein jouluna. Kun tarkemmin katsoo, rasiassa on kauniita kukkakuvioita ja kultaisia yksityiskohtia. Aloin miettiä, saisinkohan tehtyä siitä kortin äitini 60-vuotissynttäreille. Ja saihan siitä!



Onnistuin suunnittelemaan kortin niin, etteivät paketin logot ja taitokset jääneet näkyviin. Esimerkiksi kortin vasemmassa reunassa kulkevan kultaisen tarranauhan alla on taitos. Ja tuon oikeassa reunassa olevan beigen paperin alla Fazerin Logo! Itse asiassa tuo beige paperikin on tehty kymmenen vuotta vanhasta McDonald'sin esitevihkosesta. Aikamoista luovuutta siis sain käyttää, että sain tämän kortin tehtyä. Mutta lopputuloksesta tuli todella kiva :)


keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Viirinauha kankaasta

Puuhastelin synttäreilleni tällaisen suloisen värisen viirinauhan. Ikean ompelukoneella tietenkin! Ajattelin seuraavassa kirjoituksessa esitellä miten se käytännössä tapahtuu. Koen kuitenkin, että velvollisuuteni on varoittaa siitä, että tällaisen viirinauhan puuhasteluun saa kulutettua aivan tolkuttomasti aikaa! Helpommalla pääsee, jos tekee nauhan esimerkiksi kartongista. Itselläni oli kuitenkin ajatuksena, että teen siitä nyt kerralla niin hyvän, että kelpaa sitten lopun elämää! Ja tosi kivahan siitä tulikin :) Ongelmaksi muodostui vain se, että tällainen pitkä nauha on aivan äärettömän hankala kuvata. Taustalle päätyy aina jotain hyvinkin ei-toivottua ainesta. Parempi siis vain tyytyä lyhyen viiripätkän kuvaamiseen.



Tämän viirinauhan kokonaispituus taitaa olla vähän alle kuusi metriä. Mietin kauan kuinka pitkä tästä olisi järkevää tehdä, mutta päätin tehdä melko pitkän. Kankaaksi valikoitui rauhallisia pastellihenkisiä puuvillakankaita. Muut on ostettu Eurokankaasta, mutta tuo vaaleanvihreä on itse asiassa lakana! Tai no, oli lakana ;)


lauantai 29. huhtikuuta 2017

Ikea ompelukone

Ostin Ikean ompelukoneen kaksi-kolme vuotta sitten. Päädyin siihen muistaakseni ensisijaisesi hinnan vuoksi vaikka jälkeenpäin olenkin huomannut, että saahan noita Singereitäkin melko edullisesti, jos sattuvat olemaan tarjouksessa. Hintaa tällä koneella taisi olla ostohetkellä alle 80 euroa. Nyt yritin vastaavaa ompelukonetta googlailla, mutta sitä ei ole ainakaan nettisivujen perusteella enää Ikean valikoimissa. Harmi sinänsä, koska olen todennut tämän aivan kelvolliseksi koneeksi. 


Tällainen halvempi ompelukone sopii tarpeisiini, koska ompeluni on melko satunnaista. Välillä minulla oli koneen kanssa vähän ongelmaa, kun se tuntui katkovan ja sotkevan lankaa. Vaihdoin kuitenkin langan parempilaatuiseen, jonka jälkeen ongelmat loppuivat. Kannattaa pitää silmät auki, koska näitä saattaa tulla myyntiin käytettyinäkin varsin edullisesti!


Tästä ompelukoneesta löytyy kaikki tarpeellinen, mutta ei hirveästi mitään ylimääräistä. Pistoja on tarjolla 13 erilaista. Kone taitaa olla kauttaaltaan muovia ja ulkonäöstä tulee kieltämättä vähän lelumainen vaikutelma.


Lähipäivinä kaivelenkin ompelukoneen taas naftaliinista ja pistän sen hommiin. Tarkempaa päivitystä lopputulosesta siis luvassa myöhemmin!

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Pääsiäispupu kananmunasta

Pääsiäinen on jostain syystä ollut aina kovin otollista aikaa askartelulle. Kaikki tiput, puput ja rairuohot inspiroivat kummasti kevään kynnyksellä! Tänä vuonna sain internetin ihmeellisestä maailmasta idean tällaiseen kananmunasta tehtyyn pääsiäispupuun. 

Käytännössä siis ensin puhalletaan kananmuna tyhjäksi ja sitten siihen liimataan korvat, jalat ja häntä sekä piirretään pupun naama.




Korvien ja jalkojen vaaleanpunaiset osat leikkasin tavallista paksummasta huovasta, minkä vuoksi ne pitävät muotonsa hyvin. Niiden päälle liimasin valkoisesta kartongista leikatut yksityiskohdat. Pupun takapuoleen liimasin vielä ympyrän muotoisen kartonginpalasen, jotta kaveri pysyisi paremmin pystyssä.

Meinasin että näitä olisi voinut tehdä kaksi, mutta käytännössä projekti osoittautui niin työlääksi, että tämä pääsiäispupu jäi ainoaksi lapseksi. Tai ainakin odottaa sisarustaan ensi vuoteen!






sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Virkattu kori

Käsityömessuilta hankkimani matonkude ehti pölyttyä kaapin hyllyllä reilusti toista vuotta ennen kuin keksin sille käyttöä. Virkkasin valtavasta lankapallosta kaksi erikokoista koria. Korien tehtävä on säilöä sisälleen erinäistä ympäri asuntoa seilaavaa pikkusälää, joka muuten lojuisi pöydällä. Kuvassa olevat lankakerät ovat siis vain kuvausrekvisiittaa! 

Näin paksun langan virkkaaminen käy lähes työstä, ja taisi koreja tehdessä yksi bambuinen virkkuukoukkukin napsahtaa poikki! Korit on tehty tätä ohjetta mukaillen.


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kirjoneulesukat

En ole perinteisesti ollut mikään suuri kirjoneulesukkien tai sekaväristen lankojen fani, mutta Novita-lehdestä bongasin niin kivan mallin, että niitä molempia oli pakko kokeilla. Ja hienothan niistä tuli! 

Ohjeesta (luettavissa täältä) poiketen tein sukkien teräosista raitaiset. En sen vuoksi, että se olisi näyttänyt kivemmalta silmään, vaan sen takia, että sillä tavoin riitti yksi kerä tuota sekaväristä lilaa lankaa. Moniväriset langat ovat niin arvokkaita, ettei millään malttaisi ostaa kahta kerää vain sen takia, että käyttää toisesta parikymmentä grammaa. Lankana käytin siis Novita Nallen Taika -lankaa värissä pinkki (yksi kerä riitti juuri ja juuri) sekä normaalia Nallea värissä meleerattu beige (kerästä jäi vielä paljon ylikin).



Jälkimmäisessä kuvassa näky ongelma, jonka kohtasin tämän sukkamallin kanssa. 
Kirjoneulemalli nimittäin rikkoutuu sukan takaosassa kavennusten vuoksi. Kuviota on takaosassa todella hankala kutoa, kun ei oikein pysty huomioimaan tulevia kavennuksia. Yritin korjailla tätä vähän kirjomalla silmukoita jälkikäteen, mutta se ei taida olla vahvinta osaamistani... 


maanantai 27. helmikuuta 2017

Neulottu panta, osa II

Melkein tasan vuosi sitten neuloin tämän talvipannan. Panta on ollut kovassa käytössä, mutta langan karheudesta johtuen se tuppaa välillä vähän kutittamaan. Päätinkin siis satsata pehmeään lankaan ja neuloa siitä pannan vastaavilla ominaisuuksilla. Langaksi valikoitui ihanan tuntuinen Sandnes Garnin Lama. Etsin netistä kivan neulemallin (ohje täällä) ja pistin puikot heilumaan. Lisäsin eteen vielä tuollaisen palmikkoneulekiepautuksen, joka tekee pannan mallista mielestäni paremmin päähän sopivan ja käyttökelpoisemman.
Käytännössä tämä palmikkoneulekiepautus neulotaan kuten normaalikin palmikko. Täytyy vain muistaa, että kummallekin reunalle pitää jättää vähintään yksi silmukka ns. normaalisti neulotuksi. Muuten palmikkokiepautus ei onnistu.

P.S. Palmikkoneulekiepautus on ihan itse keksimäni termi eikä kuulu viralliseen neuleslangiin! Sitä on siis ihan turha yrittää löytää Googlen ihmeellisestä maailmasta ;)

maanantai 6. helmikuuta 2017

Huovutetut miesten tossut

Viimeistä joululahjaa viedään! Isän lahjan keksiminen on perinteisesti ollut se kaikkein vaiken tehtävä joulun alla. Tämän vuoden haasteellisen aikataulun vuoksi lahjan piti olla myös nopea toteuttaa. Ei muuta kuin Google laulamaan ja lahjaa miettimään! 

Päädyin yhdistelemään eri ohjeita ja sainkin aikaiseksi varsin mallikkaat tossut. Pienen pohdinnan jälkeen käärin tossut pakettiin huovuttamattomina, koska paras lopputulos saavutetaan, kun tossut kuivavat käyttäjän jalan muotoon. Isän ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun paketista paljastuivat noin 10 kokoa liian suuret tossut! 

Eipä siinä sitten muu auttanut, kun laittaa tossut joulupäivänä pyykinpesukoneeseen huopumaan! Oli siinä nauramista, kun konetta tyhjätessä käteen jäi kaksi noin viisivuotiaalle lapselle sopivaa kyhäelmää. Tunnin vetämisen, venyttämisen, kuivaamisen ja harjaamisen jälkeen tossut olivat saavuttaneet lopullisen muotonsa. Saajakin oli tämän operaation jälkeen lahjaansa tyytyväinen ja kehui tossuja kovin lämpimiksi ja jalkaan hyvin sopiviksi. Loppu hyvin kaikki hyvin siis!

Langaksi valitsin tällä kertaa Novitan Suomivilla-langan ja väriksi ruskeanharmaan. Lanka on 100 % suomalaista villaa, joten se huopui koneessa hyvin. Se on tosin niin ohutta, että kudoin tossut kaksinkertaisesta langasta. Huovutus tapahtui 40 asteen pesuohjelmalla. Ennen huovutusta tossun sisään pitää muistaa ommella muovipussi, jottei tossu huovu kauttaaltaan kiinni! Senkin tämän projektin yhteydessä opin, että muovipussia ei kannata ommella kiinni kovin lyhyillä pistoilla, sillä puuvillalangan kaiveleminen pois huopuneen tossun uumenista on yllättävän työlästä! Vinkkinä myös, että huovutettujen tossujen pinta kannattaa lopuksi harjata kynsi-/juuriharjalla niin pinnasta tulee vielä vähän pörröisempi.








sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Piiperoprojekteja goes Instagram

Vinkkinä kaikille, että perustin tuossa muutama viikko takaperin Piiperoprojekteille oman Instagram-tilin! Muutama seuraaja siellä jo on, mutta liittykää ihmeessä joukon jatkoksi! Päivittelen Instagramia aina samalla kun päivitän blogiakin, joten sieltä voi saada vähän vihiä blogin ajankohtaisista tapahtumista. 

Ja tili löytyy tietenkin nimellä piiperoprojekteja!



tiistai 24. tammikuuta 2017

Neulotut ylipolven villasukat

Äidille valmistui tänä jouluna paketin täytteeksi tällaiset lilat ylipolven villasukat. Näissä sukissa neulomista riitti, mutta ne valmistuivat yksinkertaisen ohjeensa ansiosta melko joutuisasti tv:tä katsellessa. Ohje sukkiin löytyy täältä

Äidilläni on minua noin kaksi metriä pidemmät ja metrin kapeammat jalat, joten tein varsista viisi senttiä ohjetta pidemmät ja neljä silmukkaa kapeammat. Nyt niiden pitäisi yltää reilusti polven yli! Ja lapaosaan kudoin reilusti pituutta, etteivät tule heti suurennettaviksi niin kuin pari vuotta sitten annetut ;)

Lankana käytin Novita 7 Veljestä Eero -lankaa värissä kanerva. Jos olen ymmärtänyt oikein, kyse oli rajoitetusta erästä, jota ei ole enää kovin laajalti myynnissä. Kyseessä oli 100 gramman kerä, joita kului sukkiin kolme kappaletta. Kanerva on äitini lempiväri, mikä teki valinnan lankahyllyllä helpoksi. Kanervan värillä ei voi mennä pieleen, kun on kyse äidistäni!




Tässä vielä lähikuva neuloksesta. Käytännössä varren malli muodostuu kavennussilmukoista ja langankierroista.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Nurmilintu-huivi

Joululahjateemalla jatketaan! Tämä huivi löytyi siskoni paketista jouluaattona. Mallin nimi on Nurmilintu ja se on mitä ilmeisimmin hyvin suosittu neulontapiireissä. Ohje huiviin löyty täältä.

Sisko sai itse valita langan huiviin. Tosin hän ei lainkaan tiennyt mitä neulomusta varten langan valitsi! Langaksi valikoitui lopulta Taito Shopin Roosa nauha -lanka. Siinä mielessäkin hyvä valinta, että lankakerän tuotosta osa menee Roosa nauha -keräykseen :) Tämä huivi on siitä erikoinen, että se on vallan epäsymmetrinen. Lanka olisi voinut olla vieläkin ohuempaa, mutta ihan hyvin tämänkin toimi. Jos lankaa ja aikaa olisi ollut enemmän, olisi huivia voinut jatkaa vielä parikymmentä senttiä. Mutta realiteetit huomioiden se ei tällä kertaa ollut mahdollista! Koko projekti meinasi kaatua huivin päättelyyn, jota varten jouduin katsomaan yhden jos toisenkin Youtube-videon. Lopulta sekin onneksi onnistui ja pääsin kastelemaan huivin ja pingottamaan sen lopulliseen muotoonsa. Huiveissa huomaa villasukkia selkeämmin sen, millainen vaikutus kostuttamisella ja pingottaimsella on. Aivan järkyttävän suuri nimittäin!


torstai 5. tammikuuta 2017

Kaulakoruja, kaulakoruja

Nyt hurahtaa käyntiin joululahjojen esittely! Tänäkin vuonna kävi joulupukin pajassa aikamoinen vilske ennen joulua, ja välillä tuntui, että aika loppuu. Äiti meinasi saada paketissa yksittäisen sukan, mutta i did it! Kaikki lahjat valmistuivat ajoissa (viimeinen aatonaattoiltana) ja kääriytyivät paketteihin aattoa odottamaan. Muistutuksena itselleni, että ensi vuonna kannattaa aloittaa joululahjojen piiperointi ennen joulukuuta!

Sain idean tällaisiin yksinkertaisiin koruihin ja päätin tehdä sellaiset itselleni, siskolle ja kummitytölle. Korut valmistuivat nopeasti ja olen jo ehtinyt käyttääkin omaani pari kertaa. Minä yksinkertaisesti vain pujotin helmen tasapäiseen korupiikkiin ja väänsin ripustuslenkin pihdeillä kiinni. Sitten tietenkin pujotin tekeleen ketjuu. Ja tadaa, valmista tuli!

Tosin ei niin paljon hyvää, ettei jotain huonoakin! Tuollainen pienistä palloista muodostuva ketju ei ole aivan optimaalinen käytettävyyden kannalta. Helmet eivät nimittäin luista ketjussa vaivatta, mikä saattaa aiheuttaa sen, että ne seikkailevat välillä jossain aivan muualla kuin keskikohdassa. Yritin kiertää tätä ongelmaa tekemällä ripustuslenkeistä reilun kokoisia, mutta en voi sanoa sen poistaneen ongelmaa täysin. No, ei auta, näillä mennään!