tiistai 28. huhtikuuta 2015

Nipsukukkaro

Edellisessä postauksessa esitellylle avainnauhakorulle piti keksiä jostain suojapussi. Eipä sitten ketju mene niin helposti rikki laukussa ja löytyykin helpommin, kun ei pääse ujuttautumaan laukun pohjalle! Kotoa löytyi jo valmiina pari kappaletta kukkaronkehyksiä, joista toista päätin tähän tarkoitukseen hyödyntää. En ole ikinä tehnyt tällaisista kehyksistä mitään, joten lupputuloksesta ei ollut varmuutta. Hyvin suojakukkaro kuitenkin onnistui ja pääsee jo huomenna käyttöön!






Kankaaksi uhrasin Finlaysonin kangastabletin, joka on oikeastaan ostettukin tällaista tarkoitusta silmälläpitäen. Tuo kuosi on niin pirteä ja keväinen! Sydännauhan kiinnitin paksun violetin raidan keskelle erikseen.


Tajusin jossain vaiheessa noista kehyksessä olevista rei'istä, että kangas lienee tarkoitus kiinnittää kehykseen neulan ja langan avulla. Siinä vaiheessa oli kuitenkin jo maito maassa ja liima kehyksessä. Liimaamisen jälkeen koitin vielä puristaa kehystä pihdeillä, että kestäisi käyttöä paremmin. Nyt ainakin tuntuu tuo kiinnitys tukevalta mutta aika näyttää miten se kestää käyttöä!


Vuoren tein ihan vaan valkoisesta puuvillakankaasta.



perjantai 24. huhtikuuta 2015

Avainnauhakoru

Olimme kavereiden kanssa viikko sitten perjantai-illan iloksi korukurssilla. Kahdessa tunnissa ei ihan hirvittävästi ehtinyt tällainen aloittelija tehdä mutta jotain kuitenkin. Sain aikaiseksi avainnauhan, josta ainakin itse pidän kovasti! Ja tarvettakin tälle on: työpaikan kulkukortti odottelee uutta kantajaansa.



Avainnauha koostuu pääasiassa alumiinisesta papuketjusta johon on yhdistetty korupiikeillä kolmea erilaista helmiryhmää:






Tässä näkyy vielä, että koru on yhdistety kulkukorttiin kahdella pienellä lukolla. Ainakin tämän korttimallin kanssa toimivat loistavasti!


Helmet ja korukurssi ovat Tampereella sijaitsevasta Omakorusta. Valikoimaa oli hurjasti ja meinasikin iskeä melkein epätoivo, kun yritin etsiä sieltä seasta sopivia materiaaleja korua varten! Ajatuksissa olisi vielä tehdä tälle pieni suojapussukka laukussa kuljettamista varten mutta palataan siihen myöhemmin!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Pikkuisia sukkia

Olen ollut nyt muutaman kuukauden mukana Facebook-ryhmässä, jonka tarkoituksena on kerätä sukkia TAYS:in vastasyntyneiden osastolle. Jokainen neuloo sukkia oman ehtimisensä ja jaksamisensa puitteissa ja valmiit sukat lähetetään ryhmän ylläpitäjälle. Ylläpitäjä sitten toimittaa sukkia TAYS:iin neljä kertaa vuodessa. Mielestäni on todella kiva, että pystyn pienellä vaivalla olemaan mukana tällaisessa toiminnassa. Kevään keräykseen ehdin neuloa kolme paria pikkuisia sukkia. 








Näihin keltaisiin sukkiin tuli epähuomiossa niin leveät varret, etteivät ne olisi varmaan yhdenkään vauvan menossa pysyneet mukana. Ohje varsiin on sama kuin aiemmin esittelemissäni tossuissa, silmukoita taisi tosin olla vähemmän. No, ajattelin ratkaista leveysongelman pujottamalla varsiin kiristysnauhat, joilla sukat saa pysymään paremmin jaloissa. 







Nämä sukat lähtevät nyt huhtikuussa kohti vastasyntyneiden osastoa ja lämmittävät kevään mittaan syntyvien pikku kavereiden pieniä jalkoja :)

torstai 9. huhtikuuta 2015

Piparkakkusukat

Innostuin jouluna kutomaan itselleni tällaiset piparisukat! Jostain syystä jouluna täytyy aina toteuttaa jonkinlainen sukkaprojekti. Siinä alkoi tuskanhiki jo vähän puskea päälle, kun jouluaatto kolkutteli ovella eikä sukkaohjeesta ollut vielä tietoakaan ja langatkin odottivat ostajaansa kaupassa. Onneksi törmäsin Kodin Kuvalehden joulunumerossa 2014 olleeseen piparkakkusukkien ohjeeseen. Lankana näissä sukissa on Novita Nalle kanervan ja luonnonvalkoisen sävyissä. Alkuperäinen ohje on Muita ihania -blogin kirjoittajan Tiinan käsialaa.





torstai 2. huhtikuuta 2015

Kivaa pääsiäistä kaikille!

Huh, vihdoinkin on pääsiäisloma! Kyllä sitä ehdittiinkin jo odotella. Suunnitelmissa olisi pieni etelänloma, lähdetään nimittäin siskon kanssa ihan Tallinnaan saakka. Muuten pääsiäinen meneekin sitten rennoissa merkeissä kotona puuhastellen ja kavereita tavaten. 

Pitihän sitä pääsiäisen kunniaksi testata vähän viherpeukalon taitoja. Tulokset tosin ovat melko kaksijakoiset... Tämä ensimmäinen projekti onnistui oikein hyvin. Ostin siis kaupasta valmiiksi kasvatettuja helmililjoja ja istutin ne lasiseen säilykepurkkiin. Ensin ne näyttivät näin söpöiltä.



Muutamaa päivää myöhemmin puska kerrassaan räjähti käsiin. Kaverille on tullut lisää pituutta varmaan kymmenen senttiä! No, eiköhän sitä saada ihailla vielä pääsiäisen yli mutta sitten taitaa olla kukintakausi tämän kasvin osalta ohi.




Sen sijaan rairuohon kanssa taisi käydä vähän köpelösti :( Pääsiäinen on jo ovella eikä ruukussa näy vielä pilkahdustakaan vihreää! Sitä on taas laitettu siemenet liian myöhään itämään. Ensi vuonna laitan ne multaan jo jouluna, että varmasti ehtivät pääsiäiseksi ;)